Tonttujumppa

❤️🤶🏻 Joulukalenteri, Luukku 1, TONTTUJUMPPA.❤️🤶🏻

🤸🎄Taas on tullut se aika, kun meidän pienet tontut julkaisevat teille hauskoja jumppavideoita.🤸🎄

Tämän päivän tonttujumppa sisältää kolme liikettä, jossa hyödynnetään isoa ja pientä palloa. 

  1. Vartalonkierto 

🌟Asetu ystäväsi kanssa vierekkäin maahan istumaan. 

🌟Ottakaa hyvä keskivartalotuki ja suoristakaa selkä, sekä nostakaa jalat ristiin ilmaan (voi pitää myös jalat maassa).

🌟Lähtekää kuljettamaan palloa puolelta toiselle antaen sen ystävälle aina välissä.

🌟Muistakaa myös tässä liikkeessä vaihtaa paikkoja niin tulee molemmat puolet vatsalihaksista töihin.

  1. Kyykky

🌟Asetu ystäväsi kanssa kasvot vastakkain, noin metrin päähän toisistanne.

🌟Selät suoraksi, hyvä keskivartalotuki ja jalat hartioiden leveydelle. Varpaita hieman ulospäin ja varmistakaa, että polvet ja varpaat menevät samaan suuntaan. 

🌟Lähtekää vuorotellen tekemään kyykkyä pallo ilmassa niin, että annatte sen aina kaverille oman kyykyn jälkeen. 

  1. Punnerrus

🌟Asettakaa jumppapallo jalkojen väliin lattialle niin, että saatte jalat nostettua sen päälle.

🌟Toinen ystävistä nostaa ensiksi jalat pallon päälle ja asettuu hyvään punnerusasentoon ja tämän jälkeen toinen ystävistä tekee saman. 

🌟Tämän jälkeen voitte alkaa tekemään punnerruksia omaan tahtiin, pitäen jalat koko ajan jumppapallon päällä. 

☃️Tämä tonttujumppa sisälsi kolme liikettä, joita harjoitellessa voitte hyödyntää joko toistomääriä esimerkiksi 10 toistoa per liike tai sitten työaikaa esimerkiksi 1 minuutti per liike. Kierroksia voitte tehdä esimerkiksi 3-5, jotta saatte hyvän hien pintaan. Kuitenkin tämä sopii myös hyvin taukojumpaksi työpäivän keskelle!☃️